1950 -luku

1950
Vuosi 1950 merkitsi Hakan yleisurheilulle jonkinlaista pysähdyskautta sille viisi vuotta kestäneelle suoraviivaiselle nousulle, joka alkoi sotavuosien jälkeen. Heikoksi ei vuotta voida nimittää, vaikka miespuolisten luokkaurheilijain rintama kapeni 26 luokiteltuun urheilijaan. Seura putosi SUL:n luokittelussa Suomessa 17 tilalle.
Sylvi Keskinen voitti 80 metrin aitajuoksun Suomen mestaruuden ja naisten 4x100 metrin joukkue Else Saari, Sylvi Keskinen, Helvi Innala ja Pirkko Länsivuori uusi Suomen mestaruutensa. Sylvi Keskinen juoksi 100 metrin tyttöjen SUL:n mestariksi samoin kuin 80 metrin aidoissa. Tyttöjen 4x100 metrin joukkue Virpi Kumpulampi, Virpi Perolahti, Helvi Innala ja Sylvi Keskinen juoksu SUL:n tyttöjen mestariksi. Pirkko Länsivuori oli kolmas SUL:n naisten 100 metrillä. Hakalaiset saavuttivat 16 Hämeen piirinmestaruutta.
Haka järjesti SVUL:n Hämeen Piirin vauhdittomien hyppyjen mestaruuskilpailut, piirin naisten ja tyttöjen mestaruuskilpailut, kansainväliset ns. englantilaiskilpailut, Suomen naisten mestaruuskilpailut, Suomen Poliisien yleisurheilumestaruuskilpailut ja Sotainvalidien Veljesliiton mestaruuskilpailut. Piirikunnallisia järjestettiin yhteensä seitsemät.
Seuraottelut. Haka voitti Hämeenlinnan Tarmon ja niinikään ns. kolmiseuraottelun Haka-Mäntän Urheilijat-Nokian Urheilijat. Tosin Mänttä jänisti kisoista. Hakan pikkupojat ja –tytöt voittivat Urjalan Urheilijat.

1951
Tarkasteltava vuosi on ollut Hakan yleisurheilutoiminnassa tasaista jatkoa edelliselle. Haka pysyi kuudennen kerran peräkkäin eli alusta alkaen 1. luokan yleisurheiluseurana maassamme. Haka oli seuraluokittelussa 19 sijalla Suomessa.
Järjestettiin yhdet kansainväliset kisat, kauppalan uuden urheilukentän vihkikisat yhdessä Koskenpoikien kanssa, seuraottelu Urjalan Urheilijoita vastaan ja 11 jäsenten välistä ja 7 piirikunnallista kisaa.
Pirkko Länsivuori voitti Suomen mestaruuden naisten 200 metrin juoksussa Suomen ennätysajalla. Pirkko otti SUL:n naisten mestaruudet 100 metrillä ja 200 metrillä. Naisten 4x100 metrin joukkue Pirkko Länsivuori, Sylvi Keskinen, Iris Helanto ja Else Saari juoksi naisten SUL:n mestariksi ja tyttöjen vastaava joukkue oli toinen. Piirinmestaruuksia tuli 8 kpl.
Seuraottelut: nuorten ottelu Haka-Pälkäneen Lukko 104-102, Hämeenlinnan Tarmo-Haka 56-73, Nokian Urheilijat-Haka 69-60, nuorten ottelu Haka-Urjalan Urheilijat 115-79.

1952
Vuosi 1952 oli Helsingin Olympialaisten vuosi. Pirkko Länsivuori ja Sylvi Keskinen saivat hakalaisina kunnian ja ilon pukeutua olympia-asuun ja edustaa Suomea.
Haka harppasi yleisurheiluseurana kahdeksanneksi parhaaksi seuraksi maassamme. Luokkaurheilijoita oli ennätyksellinen määrä, 102.
Jäsentenvälisiä kisoja järjestettiin 35, piirin 15-17-v viesti ja 10-ottelun pm-kisat, katsastuskisat piiriotteluun, piirikunnallisia kisoja 9, SUL:n naisten 5-ottelumestaruuskisat.
Pirkko Länsivuori voitti Suomen mestaruuden 200 metrillä ja naisten 4x100 metrin joukkue Aili Hirvo, Sylvi Keskinen, Helvi Innala ja Pirkko Länsivuori ottivat kultaa SM-kisoissa. Sylvi Keskinen oli toinen SUL:n naisten 5-ottelussa ja kolmas 200 metrillä ja tyttöjen 4x100 metrin viestijoukkue kolmas. Piirinmestaruuksia tuli 17 kappaletta.
Seuraottelut: sisähyppykilpailut Haka-Pälkäneen Lukko 29-23, nuorten ottelu Pälkäneen Lukko-Haka 95-87, Haka-Nokian Urheilijat 60-46, Haka-Hämeenlinnan tarmo 59-58, Nokian Urheilijat-Haka 23-18

1953
Tunnusomaisinta vuoden 1953 yleisurheilutoiminnassa on ollut tason laajuus ja harrastuksen leviäminen. Seuraluokittelussa Haka sijoittui kolmanneksi maassamme 834 pisteellä Lahden Urheilijain (917) ja Oulun Pyrinnön (868) jälkeen. Luokiteltujen urheilijain yhteismäärä on 148.
Haka järjesti kansainväliset amerikkalaiskilpailut, 7. piirin M-, A- ja B-luokan mestaruuskilpailut, kansainväliset kilpailut ja 49 sarjakilpailua. Naisten 4x100 metrin joukkue Aila Hirvo, Sylvi Keskinen, Helvi Innala ja Pirkko Anttila voitti Suomen mestaruuden. Sylvi Keskinen oli toinen 80 metrin aitajuoksussa ja kolmas 100 metrillä naisten mestaruuskilpailuissa. Piirinmestaruuksia tuli 17 kpl.
Seuraottelut: sisähyppykilpailut Haka-Pälkäneen Lukko 32-31, maastojuoksuseuraottelu Haka-Saarioispuolen Suunta 22-29, nuorten ottelu Haka-Pälkäneen Lukko 133-87, nuorten ottelu Haka-Tampereen Pyrintö 139-195, Haka-Nokian Urheilijat-Hämeenlinnan Tarmo 110-74-64, puhelinseuraottelu Haka-Nokian Urheilijat 29-15

1954
Tason laajentumisen ohella on 1954 kiinnitetty entistä suurempaa huomiota tulostason nostamiseksi entistä korkeammalle ja siinä onkin onnistuttu kiitettävän hyvin. Luokkaurheilijoita oli 140. Koko maan seuraluokittelussa Haka oli viidenneksi paras seura Suomessa ollen valioluokan seura. Haka järjesti kahdet kansalliset kisat, Häme-Satakunta naisten piiriottelun, Hakan nuorten urheilupäivät, parikymmentä jäsenkilpailua ja viidet piirikunnalliset kisat.
Hakan naisten 4x100 metrin joukkue Aili Hirvo, Sylvi Keskinen, Helvi Innala ja Sirkka-Liisa Helminen voitti Suomen mestaruuden SE-ajalla. Pauli Tavisalo oli SM-kisoissa miesten 200 metrillä toinen. Sylvi Keskinen 80 metrin juoksussa SM-hopeaa, Helvi Innala 200 metrillä SM-3 ja Mikko Vihonen 10-ottelussa SM-3. Sylvi Keskinen voitti SUL:n naisten mestaruuden 80 metrin aitajuoksussa ja oli toinen 100 metrillä. Aili Hirvo Oli SUL:n tyttöjen mestaruuskisoissa kolmas pituudessa. Samoissa kisoissa naisten 4x100 metrin joukkue oli toinen ja tyttöjen 4x100 metrin joukkue kolmas. Heikki Kirppu oli nuorten mestaruuskilpailuissa 400 metrillä ja 400 metrin aidoissa kolmas.
Seuraottelut: maastojuoksuseuraottelu Haka-Saarioispuolen suunta 18-12, nuorten ottelu Haka-Pälkäneen Lukko-Saarioispuolen Suunta 173-111-76, nuorten ottelu Tampereen Pyrintö-Haka 79-67, nuorten ottelu Hämeenlinnan Tarmo-Haka 194-141, Nokian Urheilijat-Hämeenlinnan Tarmo-Haka 85-70-96.

1955
Hakan jäsenet voittivat vuonna 1955 neljä Suomen mestaruutta yleisurheilussa ja saivat osalleen kuusi maaotteluedustusta. Suomen viestijuoksumestaruuskilpailuissa seuramme oli toinen viiden joukkueen sijoittuessa pistesijoille. Yleisurheilun arvokkaimmassa seurojen välisessä kilpailussa Kalevan Maljassa sijoituimme viidenneksi 48 pisteellä, mikä on tähänastinen ennätyksemme. Haka sijoittui koko maata käsittelevässä seuraluokittelussa kolmannelle tilalle 234 pisteineen HKV:n ja Turun Urheiluliiton jälkeen. Luokiteltuja yleisurheilijoita oli kaikkiaan 121. 25 piirinmestaruutta, ylivoimaisesti paras pistemäärä SVUL:n Hämeen piirin seurojen keskeisessä kilpailuissa niin pm-sijoitusten kuin tulostilastonkin perusteella.
Kuluneen vuoden aikana Haka järjesti kahdet kansalliset kilpailut, kahdet piirinmestaruuskisat, joukon luokittelukisoja sekä Suomi-Ruotsi –naisten maaottelun.
Suomen mestaruuskilpailujen saavutukset: naisten 4x100m viestijoukkue oli kolmas, tyttöjen 4x100 metrin joukkue voitti kultaa, Mikko Vihonen otteli 10-ottelussa SM-pronssia, Pauli Tavisalo oli 100 metrillä ensimmäinen ja 200 metrillä toinen miesten sarjassa, Heikki Kirppu voitti nuorten mestaruuden 400 metrillä ja 400 metrin aidoissa. Sirkka-Liisa Helminen oli kolmas SUL:n tyttöurheilupäivillä.
Seuraottelut: vauhdittomien hyppyjen ottelu Haka-Hämeenlinnan Tarmo 57-33, nuorten ottelu Saarioispuolen Suunta-Pälkäneen Lukko-Haka 57-139,5-155,5, Haka-Nokian Urheilijat-Hämeenlinnan Tarmo 106-83-62, nuorten ottelu Haka-Hämeenlinnan Tarmo 203-143, poikaottelu Haka-Pyrintö 71-69.

1956
Kulunut vuosi ei ollut yhtä menestyksekäs kuin vuosi 1955. Luokiteltuja urheilijoita oli 106. seuraluokittelussa haka kuului valioluokkaan Suomessa kymmenen parhaan joukossa ja piirissä toisena Tampereen Pyrinnön jälkeen.
Haka järjesti Suomen viestimestaruuskisat, Hämeen piirin pm-viestit.
Tyttöjen 4x100 metrin joukkue Anna-Liisa Soilammi, Leila Kaarijärvi, Marjatta Pälli ja Kaisa Nappa juoksivat SM-kultaa ja naisten vastaava joukkue sai SM-pronssia. Piirinmestaruuksia tuli 26.
Seuraottelut: Hämeenlinnan Tarmo-Haka-Nokian Urheilijat 92-80-76, nuorten Hämeenlinnan Tarmo-Haka 177-169, Haka-Eiringhausen 54-52, Haka-Pälkäneen Lukko-Saarioispuolen Suunta 153-130-40.

1957
Tyttöjen Suomen Mestarit4*100 metrillä 1957. Vas: Anita Lipiäinen, Leila Kaarijärvi, Riitta Helanto, Anna-Liisa Soilammi.Hakan yleisurheilijoilla on vuonna 1957 ollut paljon menestystä kilparadoilla. Haka säilytti paikkansa seuraluokittelussa valioluokassa, joskin huonommalla pistemäärällä kuin edellisenä vuonna. Luokiteltuja urheilijoita oli 91.
Haka järjesti yhdet kansalliset kisat, pm-ottelut, Suomen naisten mestaruuskisat, SUL:n katsastuskilpailut otteluissa ja useita piirikunnallisia luokittelukilpailuita.
Tyttöjen 4x100 metrin joukkue Anita Lipiäinen, Leila Kaarijärvi, Riitta Helanto ja Anna-Liisa Soilammi voittivat Suomen mestaruuden, Kaisa Nappa voitti 5-ottelun SM-kultaa, naisten 4x100 metrin joukkue Sirkka-Liisa Helminen, Leila Kaarijärvi, Helvi Innala ja Kaisa Nappa ottivat SM-hopeaa, Kaisa Nappa sai SM-hopeaa sekä pituudessa ja aitajuoksussa. Anna-Liisa Soilammi voitti aitajuoksun tyttöjen urheilupäivillä, Leila Kaarijärvi oli toinen 60 metrillä ja kolmas 100 metrillä. Piirinmestaruuksia saavutettiin 20 kappaletta.
Seuraottelut: Haka-Nokian Urheilijat-Hämeenlinnan Tarmo 98-86-67

1958
Haka kuului seuraluokittelussa edelleen maan parhaimpiin valioluokan seurana. Yhteispistemäärä (188) oli hieman parempi kuin edellisenä vuonna. Luokiteltuja urheilijoita oli 91.
Haka järjesti kuluneen yleisurheilukauden aikana jäsentenväliset mukaan lukien kaikkiaan 30 kilpailua, joissa oli yhteensä 1073 osanottajaa. Järjestettiin yhdet kansainväliset kisat, naisten- ja tyttöjen pm-kisat, 25 km ratajuoksun pm-kisat, piirikunnallisia luokittelukisoja järjestettiin 15 ja jäsentenvälisiä 12 kappaletta.
Leila Kaarijärvi sijoittui toiseksi tyttöjen Suomen mestaruuskisoissa 300 metrillä. Piirinmestaruuksia hakalaiset saivat 10 kappaletta.
Seuraottelut: vauhdittomat hypyt Haka-Tampereen Kisa-Toverit 93-102, viestiottelu Haka-TKT 2-6, miesten ottelu Haka-TKT 49-50, Haka-Hämeenlinnan Tarmo-Nokian Urheilijat 81-91-79, poikien ja tyttöjen ottelu Haka-Kenttäurheilijat-58 73-108, nuorten ottelu Tampereen Pyrintö-Haka 152-132.

1959
Seuraluokittelussa emme päässeet yhtä hyvään pistemäärään (164 pst) kuin edellisenä vuonna. Pudotusta on lähinnä viestien ja nuorten kohdalla kuin myös tyttöjenkin sarjassa. Miehet ovat pysyneet aivan samoissa, mutta alle 17-vuotiaat pojat ovat hieman nousussa. Luokiteltuja urheilijoita oli 53. Kesän aikana pidettiin 14 jäsenkilpailua, 11 piirikunnalliset kisat, kahdet piirinmestaruuskisat, ja yhdet kansainväliset kisat. Näissä kilpailuissa on ollut mukana yhteensä 1034 osanottajaa.
Tyttöjen 4x100 metrin joukkue Marja-Liisa Vilamo, Leila Kaarijärvi, Hilve Vihtonen ja Eila Sipilä oli SM-kisoissa kolmansia, Leila Kaarijärvi voitti tyttöurheilupäivillä 300 metrin mestaruuden, Eila Sipilä oli toinen 80 metrin aidoissa. Piirinmestaruuksia tuli 10.
Seuraottelut: vauhdittomien hyppyjen ottelu Tampereen Kisa-Toverit-Haka 87,5-105,5, sisähyppyjen ottelu Haka-Viialan Viri 130-101, viestiottelu TKT-Haka 3-3, nuorten cup-kilpailuissa kaatui Vanajan Jyry, mutta seuraava vastus Tampereen Pyrintö oli liian hyvä. Nokian Urheilijat-Haka-Hämeenlinnan Tarmo 105-77-67.