Haka 90 vuotta

90-vuotias Haka juhlii läpi vuoden - Seuraa tapahtumia jaostojen facesivuilla sekä Hakan pääsivulla



Tulevana viikonloppuna sivakoitavat hiihtosuunnistuksen sm-kisat ovat 90 vuotta täyttävän Valkeakosken Hakan ja erityisesti suunnistusjaoston ensimmäinen voimanponnistus. Seuran juhlavuosi on täynnä monipuolisia urheilutapahtumia: Koripallo- ja yleisurheilujaostojen vuoro astua parrasvaloihin koittaa kesällä, hiihto-, nyrkkeily- ja luistelujaosto esittelevät omia lajejaan loppuvuodesta.

“Toukokuinen Haka-päivä tulee olemaan iso ponnistus. Silloin tuomme jaostojen kanssa pöhinää Koskin keskustaan Koiton aukiolle ja Lepänkorvan puistoon. Kaikkea ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta katseltavan lisäksi tarjolle tulee paljon kokeiltavaa”, juhlavuoden työryhmän vetäjä Eeva Niskavaara kertoo.

Lokakuun 8., vain päivää ennen seuran virallista perustamispäivää, vietetään gaalailtaa, jossa jaetaan opetusministeriöltä anotut ansiomerkit. Seuran hopeiset ja kultaiset ansiomerkit jaetaan jo huhtikuisessa kevätkokouksessa, myös osa jaostoista on anonut omilta lajiliitoiltaan ansiomerkkejä.

“Juhlavuoden suunnittelun yksi peruspilareista on huomioida laajasti seuran parissa ahkeroineita ja ansioituneita ihmisiä”, Niskavaara toteaa.

Yhdeksän vuosikymmentä kestänyt taival on Niskavaaran mukaan yleisseuralle erinomainen saavutus. Urheiluseura tunnetaan myös Valkeakosken ulkopuolella ja kaupungin sisällä urheiluväkeä yhdistää Haka-perhe, johon yleisseuran lisäksi kuuluvat luonnollisesti fc Haka sekä fc Hakan juniorit. Haka gym puolestaan liittyi vuonna 2019 perustettuun Valkeakosken voimistelijat -seuraan Koskenpoikien voimistelujaoston kaveriksi.

Niskavaaran lisäksi juhlavuoden työryhmässä ovat seuran tuore puheenjohtaja Mikko Hatakka, Heidi Kiuru ja Karri Kekkonen sekä entiset puheenjohtajat, vanhempainneuvoston jäsenet, Tapio Siltala, Markku Tunturi ja Juha Karjalainen.



Hakan juhlavuoden tapahtumat

Hiihtosuunnistuksen sm-kilpailut 12.-13.2. 

Kevätkokous ja ansiomerkkien jako 16.3. 

Haka-päivä 21.5. 

Katukoris 30.7. 

Yleisurheilun nuorisokisat, elokuu 

Suunnistuksen am-kisat 13.-14.8.

Gaalailta, opm ansiomerkkien jako 8.10. 

Nyrkkeily-kisat, loka-marraskuu 

Antero Kekkosen muistohiihdot, joulukuu

Luistelutapahtuma, joulukuu