Tietoa Hakasta
Valkeakosken Haka on urheilun yleisseura Valkeakoskella.
Aktiivista toimintaa on seitsemästä lajijaostossa. Hiihto, mäkihyppy ja yhdistetty, suunnistus, yleisurheilu, luistelu, nyrkkeily ja koripallo kuuluvat lajivalikoimaamme. Mukana on lapsia, nuoria ja aikuisia huipuista veteraaneihin.
Uudistamme toimintaamme
Hakan johtokunta on tammikuussa 2020 päättänyt käynnistää Haka 90-v tulevaisuustyön, jonka tavoitteena on määritellä suuntaviivat tulevaisuudellemme ja yleisseuran yhteiselle tekemiselle.
Seuran toiminta-ajatus
Seuramme toiminnan tarkoituksena on edistää monipuolisesti jäsentemme mahdollisuuksia harrastaa huippu-, kilpa- ja kuntourheilua sekä tarjota harraste- ja terveysliikuntaa eri ikäryhmille.
Aatteellisena perustana on liikunnan merkitys ihmisen kokonaisvaltaisen kasvun, kehittymisen ja itsensä toteuttamisen tukemisessa. Tältä pohjalta liikunnan asemaa vahvistetaan Valkeakoskella vapaaehtoisen kansalaistoiminnan tärkeänä muotona ja nuorison harrasteena.
Toiminnaltaan suurimpia Haka ry:n lajijaostoja ovat viime vuosina olleet hiihto, suunnistus ja yleisurheilu.